Tapani Tammenpää
synt. 1934 Isokyrö, asuu Dammenissa
Itseoppinut taidegraafikko. Ensimmäiset graafiset teokseni syntyivät 1972. Suomen Taidegraafikkojen liiton jäsen vuodesta 1979. Vaasan Taidegraafikot r.y:n perustajajäsen.
Ottanut osaa valtakunnallisen ja kansainväliseen näyttelytoimintaan. Teoksia julkisissa kokoelmisssa; Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, USA:ssa, Unkarissa ja Monacossa
Sanomalehti Pohjalaisen kulttuuripalkinto ”Vaasan Jaakkoo” v. 1995. Toiminut metalligrafiikan opettajana.
Juha Tammenpää
synt. 1959 asuu Söderfjärdenint. 300, Sundom
Tekee syväpainografiikkaa viivasyövytys- ja akvatintamenetelmällä. Käyttää teoksissaan värejä. Värimaailma rakentuu kahden vastavärin yhdistelmästä. Maalaan myös suurehkoja teoksia. Taiteeni lähtökohdat ovat voimakkaissa luontokokemuksissa. Vaikutteita musiikista, historiasta ja eeppisistä tarinoista. Kuviin ne suodattuvat oman historiani ja kokemusteni kautta.
Valtion kuvataidepalkinto v.1986. Useita kansainvälisiä taidepalkintoja v. 1983 – 2007.

